"Routa huiputtaa - osa I"
Timppa ja ascension pojat päätti lähteä katsomaan mitä siellä maailman katolla oikein tapahtuu.. Tässä Timpan tarinointia miten reissu on tähän asti mennyt ja mitä vielä on luvassa.. Tarinnalle tulee toivon mukaan vielä jatkoa, kunhan satelliittiyhteyksien välityksellä påivityksiä tulee
Timppa ja ascension pojat päätti lähteä katsomaan mitä siellä maailman katolla oikein tapahtuu.. Tässä Timpan tarinointia miten reissu on tähän asti mennyt ja mitä vielä on luvassa.. Tarinnalle tulee toivon mukaan vielä jatkoa, kunhan satelliittiyhteyksien välityksellä påivityksiä tulee
------------------------------------------------
Tavan mukaan vehkeet oli raavittu kasaan pirunmoisella kiireellä juuri ennen lähtöä, koska edellisiltanahan oli yritetty viritellä vehkeitä viimisen päälle merinovillalla, fleecellä ja jos jonkinlaisilla cordurra vahvikkeilla. Kone oli lähdössä 13.50 ja kentälle saavuttiin ajoissa 13.35. Sovittiin tsekkaajan kanssa että selvitellään ylipainot Helsinki Vantaalla ja paiskattiin kiireessä dumpatut laukut hihnalle ja viuhahdettiin turvatasrkastuksen läpi koneeseen.
Yleensä oollan totuttu siihen 5€/kg ylipainomaksuun, mutta tällä kertaa typy Helsinki vantaalla tylyttikin sitten oikein kunnolla 13kg = 390€ ja Mika kellotti mittariin 50kg, mutta, hän kun on gonfannu itsensä bisnekseen niin eihän siinä ollut kun 10kg liikaa eli 300€, Kyllä meinaan syletti vinguttaa Visaa siinä tiskillä, vitutti niin että veri ei kiertänyt päässä joten ei pystynyt siinä vaiheessa tekeen mitään vastamooveja. Jälkeenpäin tuli kyllä mieleen, että sillä rahaa ois saanu ittensä upgreidattua Businekseen ja kaikki tavara ois ollu sallituissa rajoissa. Joo mutta EI KYLLÄ Finskin typykään konsultoinu tästä vaihtoehdosta.
Yleensä oollan totuttu siihen 5€/kg ylipainomaksuun, mutta tällä kertaa typy Helsinki vantaalla tylyttikin sitten oikein kunnolla 13kg = 390€ ja Mika kellotti mittariin 50kg, mutta, hän kun on gonfannu itsensä bisnekseen niin eihän siinä ollut kun 10kg liikaa eli 300€, Kyllä meinaan syletti vinguttaa Visaa siinä tiskillä, vitutti niin että veri ei kiertänyt päässä joten ei pystynyt siinä vaiheessa tekeen mitään vastamooveja. Jälkeenpäin tuli kyllä mieleen, että sillä rahaa ois saanu ittensä upgreidattua Businekseen ja kaikki tavara ois ollu sallituissa rajoissa. Joo mutta EI KYLLÄ Finskin typykään konsultoinu tästä vaihtoehdosta.
No matkan aikana koitin kyllä saada koko 390€ lisämaksun takasin kaiken maailman ilmaisten virvokkeiden muodossa, mutta niin kuitenkin taisi käydä että lentomatka loppui liian lyhyeen. Delhin kentällä lepäiltiin sitten 6 tuntia huuruja pois ja koitettiin saada vatsat sekaisin vetämällä Subbarit, mutta ihme kyllä ei siinä onnistuttu. Loppulennolle Kathmanduun saavuttiin kohtuu hyvissä voimissa ja päästiin taas tutustumaan tuttuun ihmiskaaokseen jo lentoasemalla.
Pari päivää keräiltiin kasaan viimeisiä varusteita Thamelin kauppa kortteleista ja tankkailtiin itseämme hyvillä edullisilla sapuska annoksilla. No pitihän sitä ottaa yks ilta ja vetästä löysät pois. Käytiin tarkistamassa vaihteeksi paikallinen yöelämä, joka muuten loppuu 23.00 (ellei löydä itseään oikeille mestoille J
Kathmandun Yak & Yeti hotellissa kattelin kateellisena porukan Riksu kuvia. Mielessä oli ,että olisihan sitä itekki voinu olla Riksussa pölistelemässä ja tulla viikon myöhemmin, mikäli persaus olis kestäny ottaa 7000$ vispiläkyydin Kathmandusta suoraan perusleiriin, mutta no eipä tarvinu kuitenkaan ihan tosissaan tuota vaihtoehtoa miettiä.
Parin päivän norkoilu pölyisessä Kathamandussa oli ihan riittävä ja 6.4.2010 startattiinkin ennen kukonlaulua kohti Luklaa. Lento oli aikalainen kokemus. Kestoa lennolle kertyi n. 25 min mutta se tarjosikin nähtävää koko rahan edestä, kun kone liiteli maailman korkeimpien huippujen lomassa. Laskeutuminen Luklan kiitoradalle oli taas yksi kokemus lisää. En tiedä kuinka pitkä kiitorata on olemassa, mutta ei varmaan puolta kilometriä pitempi. Laskeuduttaessa kiitorata on n. 10 asteen vasta kulmassa joten rytinällä tultiin alas ja kuin ihmeen kaupalla kone kerkesi pyshtyäkiitoradan kivistä pääty vallia.
No nähtäväksi jää kuinka kone sitten pärähtää ilmaan tältä kentältä, mutta kyllähän se saa hyvän vauhdin kelattua siihen alamäkeen ja pakkohan sen on lentää kun se kerta tipahtaa tyhjän päälle kun kiitorata loppuu.
Aamupala Luklassa ja sitten alkoi se yhdeksän päivän jalkapatikka kohti Everestin Base camppia. Matkaa taitettiin varsin leppoisaan tahtiin mikä oli varsin tarkoituksen mukaista, kun haettiin maksimaalista aklimatisoitumista. Astmaatikkona olin heittämässä pyyhettä kehään jo kolmantena päivänä kun kevään kuivaama maa pölisi niin pirusti ja sai tervaamattomat keuhkot vikisemään kun skiidon tunturin kupeessa. Mitä ylemmäs edettiin niin sen keveämmäksi myös ruokavalio muuttui ja totta kai bakteerikanta sen mukana. Bakteerikannan muutoksen myötä pöntöllä, tai siis siinä lattiassa olevan reiän päällä äkistellessä ei ainakaan sävelistä päätellen voinut päätellä oltiinko ykösellä vaiko kakosella.
perusleiriin saakka jatkettiin samaa menoa ja kaverit alkoikin olla jo siinä vaiheessa ranta kunnossa. Trekin aikana vierailtiin jos monenlaisissa moskeijoissa ja haettiin siunausta Laamoilta, en tiedä kuinka suuren valaistuksen lie koimmekaan, mutta toivotaan että jumalat ei oo meille hirveen vihaisia kun lähetään toppiin pyrkimään.
perusleiriin saakka jatkettiin samaa menoa ja kaverit alkoikin olla jo siinä vaiheessa ranta kunnossa. Trekin aikana vierailtiin jos monenlaisissa moskeijoissa ja haettiin siunausta Laamoilta, en tiedä kuinka suuren valaistuksen lie koimmekaan, mutta toivotaan että jumalat ei oo meille hirveen vihaisia kun lähetään toppiin pyrkimään.
Nyt on kolmisen viikkoa elelty perusleirissä ja hommat alkaa oleen aika rutiinin omaisia. Välipäivinä aamupalaa kahdeksalta, lounasta puoliltapäivin ja illallinen kuuden aikaan. Muut touhut kuten pyykkäys, päikkärit, blogipäivitykset yms. järjestyykin ruokailujen mukaan. Tällä hetkelle meidän retkueessa on kuusi Everestille pyrkijää, kun kaksi kanukkia heittivät leikin kesken ensimmäöisen perusleiripäivän jälkeen.
Tähän mennessä ollaan tehty kolme rotaatiota ylöspäin ja totuteltu korkeaan ilmanalaan. Kestoltaan rotaatiot ovat olleet 4-5 päivää kukainenkin. Kun perusleiristä lähdetään ylöspäin kello on yleensä aamulla kolmen ja viiden välillä. Itse en ole mahottoman aamuihminen, tai siis en tykkää herätä kesken unien, joten kiittelen yleensä kaikkia osapuolia monen sävyisillä kiitos sanoilla. Onneksi leikkikenttää riittää, ja saa itse sitten ottaa oman tilansa ja rauhansa ylöspäin könytessään. Ylöspäin kipuaminen alkaa Khumbun jääputouksella joka koostuu useammasta eri tyylisestä osuudesta . Ensin jääputouksia lähestytään noin tunti, joka tarkoittaa ylösalas kipuamista, vähän niin kuin kukkulan valtiasta alaasteella. Tämä osuus on varsin pitkästyttävä, mutta onneksi se könytään aamun pimeinä tunteina puolihorteessa(ainakin itseni kohdalla näin)
Kun tästä osuudesta on päästy tulee nk. popcorni osuus missä seikkaillaan serakkien ja krevassien lomassa. Ylitetään useita kymmeniä metrejä syviä krevasseja tasapainoillen huteran tuntuisilla alumiinitikkailla ja kiipeillään ylös serakin kupeita kiinteitä köysiä ja jumareita apuna käyttäen, unohtamatta kuitenkaan jo perusleirissä kenkiin köytettyjä jäärautoja. Popcorni pyritään ohittamaan mahdollisimman pikaisesti ja viimeistään ennen puoltapäivää, koska kiipeily reitin yllä roikkuvat auton kokoiset serakit epästabiloituvat entisestään auringon lämmittäessä niiden jalustoja.
Ajoittain alaspäin rytisevät serakit ravisuttelevat ilmaa ja sähköistävät mukavasti tunnelmaa, herätellen kiipeilijöitä vähän rivakampiin liikkeisiin. Popcornin jälkee tullaan nk. football fieldille, joka nimensä mukaan kumpuilee loivana krevassien halkomana kenttänä, meidän vauhdilla tähän mennessä matkaa on yleensä taitettu noin kaksi tuntia ja useimmiten footbalfieldillä onkin aika hörpätä kuppi kuumaa ja habasta vähän suklaata.
Loppuosaa jääputouksesta puhutellaan sinisen jään osuudeksi. Tällä osuudella pujotellaan suurien krevassien lomassa ja pyritään pysymään poissa talojen kokoisten serakkien alta. Matkalle mahtuu myös muuta krevassi, jotka ylitetään siten, että ensin laskeudutan osan matkaa railon seinää alas, ylitetään railo tikkaita tai köysiä myöden ja sitten taas noustaan krevassin toista seinää ylös jäätikön pinnalle.
Tähän mennessä jännittävin tilanne sattuikin juuri tällaisen railon ”pohjalla” kun väsähtäneet kiipeilijät olivat sotkeneet varmistuslaitteen kiinteään köyteen eivätkä onnistuneet saamaan itseään liikkeelle ilman ulkopuolista apua. Siinä sitä patsasteltiin railon ylittävillä tikkailla ja itse ainakin mietin, että mitä v****a nuo täällä edes tekee. Porukasta varmaan jokainen, joka vähänkään ymmärsi jäätikön fysiikasta tajusi, että oltiin äärimmäisen herkällä ja vaarallisella osuudella. No eipä kestänyt kun minuutti tai ehkä muutama kun vahvistuksena vaaran aavistukselle, muutaman metrin päästä meistä irtosi auton kokoinen serakki, joka mäjähteli mahtavan tärinän ja jylinän säestämänä krevassin syvyyksiin, onneksi ketään telomatta. Jylinä ja tärinä sai kummasti laumaan liikettä ja pääsimme jatkamaan matkaamme kohti perusleiriä.
Tähän mennessä jännittävin tilanne sattuikin juuri tällaisen railon ”pohjalla” kun väsähtäneet kiipeilijät olivat sotkeneet varmistuslaitteen kiinteään köyteen eivätkä onnistuneet saamaan itseään liikkeelle ilman ulkopuolista apua. Siinä sitä patsasteltiin railon ylittävillä tikkailla ja itse ainakin mietin, että mitä v****a nuo täällä edes tekee. Porukasta varmaan jokainen, joka vähänkään ymmärsi jäätikön fysiikasta tajusi, että oltiin äärimmäisen herkällä ja vaarallisella osuudella. No eipä kestänyt kun minuutti tai ehkä muutama kun vahvistuksena vaaran aavistukselle, muutaman metrin päästä meistä irtosi auton kokoinen serakki, joka mäjähteli mahtavan tärinän ja jylinän säestämänä krevassin syvyyksiin, onneksi ketään telomatta. Jylinä ja tärinä sai kummasti laumaan liikettä ja pääsimme jatkamaan matkaamme kohti perusleiriä.
Camp 1 eli ensimmäinen yläleiri sijaitsee sinisen jään yläpäässä n. 6100 metrin. korkeudessa. C2 sijaitsee n. 6500m korkeudessa ja matka C1:stä C2:een kulkee läpi puuduttavan loivahkoa jääkenttää , jota halkovat muutamien metrien levyiset krevassit. Henkilökohtaisesti reitin miellyttävin paikka minulle on C1. Leiri on puhtaalla jäätikkö kinkamalla mitä vuoristotuulet pyyhkii ja tuo ajoittaan mukanaan puhtaan valkoisen lumipeitteen. Maisema muistuttaa hyvin elävästi Pohjois-Ruotsin mahtavia tunturi maisemia, mikäli ei huomioida vieressä nousevia jylhiä kasitonnisia.
Tähän mennessä olemme päässeet nousemaan n. 7000 metrin korkeuteen Lhotsen jääseinämän alkupäähän . Matka stoppasi sillä kertaa siihen kun luontoäiti pääsi iskemään vyönalle yhtäkkisellä reilut 20m/s puhaltavalla tuulella. Äkisti noussut tuuli toi myös pilvet paikalle ja muutti Lhotsen seinän liikenteen kummasti yksisuuntaisesti. Seurailimme hetken tilannetta devoltit ja ruskovillat suojanamme mutta yhtäkkinen tuuli ja pakkanen jähmettivät jäsenemme sen verran rivakasti, että päätimme olla taiteilematta untuvien kanssa ja sen sijaan painoimme munaravia kohti C2:sta. Vilkaisimme vielä peräämme ja näimme seinällä muutaman sataa metriä meistä korkeammalla muutamia hahmoja painautuneena levyiksi jääseinämää vasteen suojatakseen itseään jäätymiseltä, taidettiin tehdä ihan oikea päätös…
Nyt ollaan laskeuduttu n. 4000 metrin tuntumaan Pherice nimiseen kylään palauttelemaan ja tankkaamaan itseämme huiputuskuntoon. Ollaan vedetty kilotolkulla pannulla sipulin kanssa käristettyä jakin lihaa ja paikallista pottuvoita, Aijai!!! vieläkö jostain taikoisi puolukkahilloa ja suolakurkkua niin alkais oleen pidot kohillaan. Paikalla on ollut myös muuta suomalais retkueita Räihän Carina ja Lhotse- Everestin pojat. Niin pakkohan sitä oli viettää myöhäistä vappua Lhotse- Everestin poikain kanssa, ja porukasta löyty muuten uus tuppi kurko mitä pitemmälle yöhön pidot eteni ja malja tyhjeni.
Nyt on kolmas lepopäivä pydessä ja huomena olisi edessä n. yhdeksän tunnin trekki kohti Base cämppiä. Aklimatisoituminen on sujunut hyvin ilman mitää perus oireita ja fysiikka on muutenki kohillaan, tänään käytiin puntarilla ja tasapuolisesti oli kadonnut seittemän kiloa talviläskiä molemmilta. Niin no noista ohuen ilman oireista: onhan sitä aina jotain pientä…Meinas kärty vähän haiskahtaa, kun jostain syystä uni ei tuu tuola yläleireissä ja viimeksi painoin viisi päivää yhteensä n. 10 tunnin unilla. Katellaan ja ootellaan josko se kuivaliha, näkkäri, suklaa, salmiakki paketti löytäis perille ennen summit pushia , sitte alkais oleen palikat kohillaan ja suunta toppiin toivottavasti seuraavan kahden viikon sisällä.. Niin ja eiköhän se ROUTA flägiki sitte jossain tunturin kupeessa vilku ;)
Hahe, kaikki hyvin ja sata lasissa painetaan toivottavasti toppiin saakka . Riksussa kuulemma puskee uutta lunta, että ei muuta ku hyvää reissua Jamolle ja muille sinne pyrkijöille, itsehän pääsen sinne vasta juhannukseksi tai no katotaan onko se sitten Lyngen.
Niin ja ku pyöreistä tonneista on tullu luvattua ties mitä niin sanotaan, että jos kasitonni paukkuu, niin takuu Reinoni saa sitten kesällä järvipesun ja katotaan jos vaikka ihan kisoissa saakkaJ
JAU JAU!!!
-Konani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti