Lähettiin Antin, Matin ja Tommin kans Rollosta kohti Levin markkinahelevettiä tarkoituksena osallistua mm. tuohon ed. mainittuun hässäkkään.
Perjantaina käytiin tarkastelemassa soramonttuja Pekka "Tapaturma" Takasen kanssa ja ensimmäisen kerran kun mies kelkan päältä tavattiin, niin kaivamiseksihan se meni. Yhteenvetona "Routa löytyy kun tarpeeksi kaivaa."
Pistettiin toki Tonin kanssa paremmaksi ja jätettiin puolipitkä ja puolipitempi alamäkeen kiinni?
"epätosiyhtälöt."
Lauantaina Mikko ja Anssi menivät heti aamusta montulle kyhäilemään ja ihan miehekkään nokan olivat kerenneet lapioda montun reunaan, kun saavuttiin paikalle.. Naru kelkan perään, muutamat testivauhdit ja homma käyntiin.
"Tekemisen meininkiä"
Mikko ja Anssi otti ksp:t kumpi joutuu/saa vetää ensimmäisen loikan. Mikko hävis ja oli ensimmäisenä narun jatkona. (hävisi tahallaan)
Välillä intouduttiin pyörittään ääliötä ja monttua edes takaisin myös kelkoilla, josta kuvat on vielä blogin kirjoitushetkellä jossain matkan varrella tai kamerassa. Mieli teki myös loikata tuosta samasta nokasta kelkalla, mutta kun Ruotsin reissu on edessä ja olen myös päättänyt että aion ajaa kelkalla siellä, niin luovuin vehkeiden särkemisideasta.
"ääliötäkö taas"
"slaidingontöhillsaidavenue"
Leikki jatkuu
Ihan nappiin ei tämän kertainen hässäkkä mennyt. Perjantai sähellettiin ja lauantaina ei kovin valtavia ilmoja nähty vaikka yhtälö oli iso nokka + sata vauhtia. Joka tapauksessa tän tyyliset sessarit voitais ottaa käyttöön ohjelmanumerolistalle myös jatkossa.
"yay"
Lauantai-iltamat
"
Sunnuntaina käytiin vielä pikku mutkat päristelemässä, mutta oli kyllä niin väsynyttä menoa että ei edes kameraa saatu esille. Pakattiin tavarat ja lähdettiin takaisin kohti Rovaniemeä. Sittenhän se tapahtui mitä Routa matkustaa reissuilta voi odottaakkin. Traaaansportterin moottori meni totaalisen jumiin siinä Kaukosen kohdalla. Tuli siinä "Konemiehen arkea" tuuletettua joku tovi kun mietittiin että miten ****** täältä pääsee kotiin?. Eipä siinä auttanut muuta kuin autopalveluun soitto ja hinaus Rovaniemelle. Hyvä puolihan oli se että laina-auton tankkiin jäi saman verran polttoainetta mitä oli lähtiessäkin. Jes!
"eikö mikkään suju kohtuuela saatana?!"
:Oli ehkä hankalin blogimerkintä ikinä. Ei tarvinut kuin formatoida C: asema ja asentaa koko roskaan kaikki uusiksi!














