23.2.2009

Tarvikekeskus Oy

Olemme sopineet Tarvikekeskus Oy:n kanssa jäseneduista.

Jäsenedusta pääsee parhaiten hyötymään yhteistilauksissa,
joita tarpeen mukaan tehdään.

Jäsenetua voi käyttää myös yksittäisissä kaupankäyntitilaisuuksissa.
Jäsenetu on voimassa yhtiön kummassakin myymälässä.

Lisää juttua foorumilla

12.2.2009

Routa testaa osa I: SG Drop ajoasu

Aikaisemmin tuossa mainittiin, että testailemme tuota Snogearin Drop ajoasua ja nyt rupeaa olemaan kokemusta sen verran että osaamme muodostaa mielipiteen asusta. Asun kulutuksen kestoa ei tässä ajassa mitata, mutta palaamme siihen keväämmällä.

Ensimmäinen asia mikä ihmettytää kun puvun kiskaisee niskaan on kangas josta puku on kasaan väsätty. Siitä tulee mieleen ensimmäisenä pyjamapuku, kangas on pehmeää ja kevyttä, eikä kovaa ja liukasta, mistä yleensä kelkka-asut on tehty. Välittömästi rupeaa mietityttämään kankaan kestävyys, mutta iloiseksi yllätykseksi heppoisesta olemuksesta huolimatta kangas on aivan tarpeeksi kestävää, ainakin näin lyhyellä testillä. Kankaan parhaana etuna on ehdottomasti keveys ja puku onkin erittäin mukava päällä.



Ulkonäkö on kohdillaan, puku on erittäin tyylikäs liituraitoineen kelkkailuasuksi ja sitä kehtaa pitää päällä jopa normaalina talvitakkinakin. Osalla testaajista häiritsi tuo koko selän kokoinen kirjainyhdistelmä, mutta kokonaisuudessa se ei ole kuin pieni kolhu. Osa toivoi hieman pitempää takin helmaa taakse ja housuihin hieman baggy-mallista leikkausta, mutta nämähän ovat makuasioita. Puvun leikkaus on onnistunut. Kuvaushommia ajatellen musta väri ei ole kovin hyvä, mutta tyylikäs se kyllä on.

Se mikä puvussa harmittaa ovat pienet yksityiskohdat. Reisitaskut ovat tuplatarroilla kiinni. Ensin pitää avata läpän tarra, jonka jälkeen itse taskukin on tarroilla kiinni. Tarrat toimivat hyvin siinä missä tullaan taskun kiinni pysymiseen, mutta aukaisu yhdellä kädellä on erittäin vaikeaa ja esim. ajaessa on kohtuu mahdoton kaivaa mitään taskusta. Housujen ylätaskut ovat taas toimivammat, koska niissä on normaalisti läppä tarroilla ja itse tasku vetoketjulla.



Takissa taas vastakohtaisesti on mielestämme paras yksityiskohta, joka pitäisi olla kaikissa maailman takeissa. Hihansuussa olevat lumipussit ovat paras keksintö sitten kahvanlämppäreiden. Kaivaa kuinka tahansa, ei tarvitse tuskastella kun hanskan sisällä on enemmän lunta kuin pääkaupunkiseudulla ja jos niistä ei tykkää ei niitä ole pakko käyttää, Meidän puolesta voisi olla joku Eu:n sisäisen laki, joka pakottaisi talvivaatteiden valmistajat sisällyttämään lumipussit hihoihin.



Olemme käyttäneet pukua -3 ja -19 asteen välisissä lämpötiloissa, eikä siinä ole juuri moitittavaa. Puku on tarpeeksi lämmin ja ventilaatiot aukaisemalla puvun saa toimimaan myös lämpimällä kelilläkin. Mikään untuvahaalari puku ei ole, joten puku vaatii hieman agressiivisempaa ajoa, mutta kuitenkin tarpeeksi lämmin ettei tarvitse kokoajan kuin crossikisoissa konsanaan.

Yhteenvetona voisimme todeta että puku soveltuu käyttötarkoituseensa erinomaisesti ja vielä ottaen huomioon puvun tuoreus, uskomme että tästä puvusta tulee vielä entistä parempi tulevina kausina. Lisäksi puvun ovh hinta on alle 300 euroa, joten hinta-laatu suhde on mielestäni kohdallaan. Roudan mielestä Drop puku ansaitsee pisteitä 8 ½ / 10 ja täten on täyttä routaa.

(PÄIVITYS: 14.-15.2 yhdestä takista repesi oikean käden metallinen koriste puunkiertohommissa ja vetoketju alkoi pakkasessa aukeilla alhaalta päin ihan itsekseen. Vetoketju alkoi toimimaan kun puvun sai kokonaan sulatettua ja sitä liikkuvaa osaa hieman puristi enemmän kasaan)

Lisätietoja puvusta löytyy osoitteesta www.snogear.fi



9.2.2009

Home sweet home

Käytiin tossa katsastamassa lähiseutuja, nyt kun tuota luntakin on dumpannut huolella. Täytyy kyllä myöntää että nyt rupee homma toimimaan, kun ei liukujakaan tarvitse sulattaa kiinni joka toinen metri.

Ehdittiin jopa muutama minuutti ajella kun päästiin jo hieman kaivelemaan, mutta eihän tollaista nyt voi edes laskea. Loppu reissu sitten perus pärrättiin ja hämmästeltiin kun Rollosta löytyy luntakin... ihime hommaa.

Eipä siinä, tais ne ajokelit alkaa nyt ja toivotaan että niitä riittäisikin.
Alla hieman käpysiä kuvia reissulta.



Siihen se istahti, hetkeksi...


Niin on kevyt tuo summitti että kelluu tommosten risujenkin päällä.





JC, RFT









Täytyy vielä julkisen nolaamisen jälkeen yrittää korjata tilannetta tuosta kaivelemiskuvasta. "Ei se lumessa ollut kiinni!ei ollu.. ihan oikeasti..."


JAMO, RFT


8.2.2009

Helmikuun tapahtumat jatkuu..

Blogia on päivitelty ahkerasti ja syystäkin, kun alkaa touhut olemaan mallillaan. Tallista tehtiin vuokrasopimus, teippaus- ja tarrahässäkät saatiin sovittua Mainostason kanssa. Kittilän porukka saatiin mukaan ja luntakin tulee niin mukavasti!.

mutta eihän se ole ku painaa!

---------------------------------------------------------------------------------

Lauantaina lähdimme "eräjormameiningillä" Roudan kunniajäsenen "Uusiksen" kanssa reissuun. Tarkoituksena hieman tutkailla paikallisia kotia, tupia ja kämppiä. Varusta oli yöpymiseen asti, mutta virtaa riitti vielä pitkälle illallakin ja palasimme Rovaniemelle.


"ajamalla lähti..."


Uusiksella oli tuollainen tegnologian ihmelaite matkassa. Mikäs siinä, se on aivan mahtava kampe. On se helppo suunnistella digitaalisella maastokartalla. Ja turha mussuttaa, se on vain köyhistä turha!

Uusi keksintöhän tuo GPS ei ole, mutta tuo vielä nimeltä mainitsematon laite on autonavigaattori, joka hyväksyy kolmansien osapuolien ohjelmia, kuten OziExplorerin yms..


"Navigointiapuvälinelaitteen käyttöä jänkhälä"


Tippuneen kuomun etsimisen ja hakemisen jälkeen paluumatka ajettiin Narkauksesta Rovaniemelle Jääkarhun reittiä pitkin jossa kovin oli moni ajanut J.Tapion kaasupeukalolla, mutta omilla käsillään. Ainakin kolme mutkaa oli ajettu suoraksi. kokeilin itsekkin..

---------------------------------------------------------------------------------

Tallilla tuli vielä sunnuntaina pyörähdettyä.


"sinä ja minä autiotallissa..."



"Piha.
(Huomaa kesä-aktiviteetti mahdollisuus.)"


---------------------------------------------------------------------------------


Lopuksi vielä kuva tuosta Pykäläisen kärrystä.

Teippaus tehtiin Rovaniemellä Mainostasossa.



"Pelit ja Pensselit 0sa 1"................ http://www.mainostaso.fi



/JAMO/RFT/

7.2.2009

Routa empire laajenee

No niin nythän tuo routailu on painottunut kiireiden vuoksi pelkkään kelkkimishommaan, mutta asiaan on tulossa muutos. Routa on laajentunut pohjoista kohti ja synnyttänyt jaoston nimeltä Routa Freeriders Kittilä. Tämä osasto on keskittynyt enemmän laskutouhuihin, joten piakkoin on odotettavissa erilaista täytettä näille sivuille. Rasta-pekka ja kumppanit tulevat päräyttämään itsensä esiin kunhan tästä saadaan säädettyä asiat kohdilleen.

Meanwhile in rollo... Kerrankin on ilmat ollut sopuisat tuon lumensuhteen, ulkona on dumppaa tuota tavaraa sen verran että maanantaina pitäisi olla kauden parhaat setit tuloillaan. Ongelmana on vaan että ei haluais mennä revittämään parhaita mestoja ennen kuin tuo lumentulo loppuu, mutta pakko kai se on käydä kopasemassa eihän tota hullukaan jaksa odotella.
Sehän voi olla mahdollista että kelkkimävekotin voi jopa upota umpisella enemmänkin kuin kolme senttiä.

Tälläistäpä tänään, taidan lähteä vaihtelemaan vaatteita.

-JC, RFT



5.2.2009

Ensivaste-tehtävä. Ke 4.2.2009


Tapahtui 4.2.2009


Tarkoituksena oli soittaa Routaan liittyvistä asioista yhdelle Roudan jäsenistä ja tulevalle Routa Racing teamin lupaukselle.

21.00 - Hälyttää, ei vastausta.
21.10 - Hälyttää, ei vastausta.
21.30 - Linja aukeaa.
- Väsyneen kuuloinen mies vastaa puhelimeen "niin... sairaalassa.. frontflippi kelkalla... Hei!, täytyy mennä minua tultiin nyt hakemaan!"
21.32 - Yhteys katkeaa.

Eli jotain on siis täytynyt tapahtunut, mutta mitä? Tästä otetaan nyt selvää.
vaihdan haalarini tutkivan journalistin ja kerrostalokyttääjän housuihin ja alan utelemaan (sillä lailla taitavasti.).


Pohjatakseni seuraavaa, kerron mitä oli tapahtunut aiemmin:
Tapahtuman mieshenkilöllä oli ollut uusi Ilves alla vasta muutaman viikon, joka sitten muutamien kilometrien jälkeen leikkasi kiinni. Keskiviikkona tapahtuman likaisen työn tekijä oli lähtenyt hakemaan korjattua kelkkaa Torniosta.

To 5.2. yhteys puhelimitse...

- Mikä mies?
"Antti."


- Mitä tapahtui?
Lähdin testi-ajolle. Siellä oli semmonen nyppylä reitillä ja kelkka tuli nokalleen maahan ja lensi minun yli ja laskeutui perä edellä jonkun matkan päähän.


- Mitä meni rikki?
"iteltä meni solisluu poikki. Se näkyi törröttävän ylöspäin. Kelkasta ainakin takarunko ja lamppua ja sen sellaista.."


- Miten hoidettiin?
"Ajelin kotia ja sain kyydin sairaalaan. Ilta meni sairaalassa ja takaisin käskivät aamulla klo 8.00. Tällä hetkellä (12:38) odotan leikkauksen alkamista"



- Milloin nähdään seuraavan ker
ran kelkan sarvissa?
"Ehkä Maaliskuun lopulla??"

- Mitä jäi mieleen?
"tilannenopeus, kipu"

- 2009 kausi Roudan toimihenkilönä?
"mikä ettei"




Tälläiset komuamiset vaatii aina virallisen selonteon Roudalle, jonka myös Antti saa tehdä, kunhan ensin hieman toipuu tapahtuneesta.



O.T.O Haastattelijan työ saa päättyä tältä osaa kohdaltani tähän ja vedän Snogearit niskaan ja lähden hakemaan kelkkaa huollosta! MOROO!..

R.T.F / Jamo